Olipa
kerran tosi rohkea poika joka oli rohkeampi kuin useat miehet. Eräänä päivänä
lehdissä kerrottiin että kaupungin vanhassa linnassa kummitteli. Poika halusi
heti mennä linnaan mutta äiti kielsi sen jyrkästi. Se joka uskaltaisi yöpyä
linnassa saisi paljon rahaa. Poika oli Mikael. Hänen äitinsä ei pitänyt siitä
että hänen poikansa teki kokoajan uhkarohkeita temppuja. Mikael ei tiennyt
miksi äiti ei pitänyt siitä, mutta jos ei pitänyt niin ei pitänyt, Mikael
ajatteli. Mutta nyt Mikael oli päättänyt siitä että hän kyllä tekisi mitä
tahansa sen hyväksi että pääsisi linnaan. Tänään hän ei vielä pääsisi
ilmoittamaan itseään nukkumaan linnaan mutta pian hän sen tekisi.
-
Jaahas mitenköhän minä sinne linnaan menen Mikael mietti?
-
Nyt sain loistavan idean Mikael sanoi - Kutsun yökylään Villen.
Ville
oli Mikaelin paras ystävä. Mutta hän tunsi myös Mikan joka oli käynyt
Suklaamaassa. Hän oli kokenut kovia mutta ei puhuta siitä nyt.
-
Sopiikohan Villelle että hän tulee meille yökylään?
Villelle
sopi. Illalla Ville tuli
-
Mikä on hätänä? Ville kysyi.
-
No kun minun on pakko päästä linnaan! Mikael vastasi.
-
Miksi? Ville kysyi.
-
Sitten meidän perhe on rikas, Mikael sanoi.
-
Jaaha, mutta miten uskallat.
-
Sinähän tiedät vallan mainiosti että minä olen tosi rohkea, Mikael karjui.
-
Tiedetään, tiedetään, Ville sanoi varovasti - mutta ei tarvitse karjua.
-
Anteeksi, Mikael sanoi.
Niin
asia oli selvä. Ville ja Mikael päättivät yhdessä suunnitelman. Mutta linnaan
meneminen ei onnistuisi kahdestaan. He päättivät kutsua Mikan, Niilon ja
Samuelin.
-
Nukutaan yksi yö ja kutsutaan sitten kaverit, Ville ehdotti.
Mikael
oli samaa mieltä. Niin he menivät nukkumaan ja jättivät kaiken aamuun.
Aamulla
he heräsivät pirteinä ja erittäin nälkäisinä. Ja heille oli katettu oikein
unelma aamiainen. Oli kinkkua, leipää, tomaattia, salaattia ja mehua.
-
Tämä on maailman paras aamiainen, Ville henkäisi.
-
Tämähän on ihan tavallinen aamiainen, Mikael sanoi.
-
Onko täällä maalla aina tällainen aamiainen? Ville kysyi masentuneena.
-
No on, Mikael sanoi.
-
Epäreilua kotona on aina paljon huonompi aamiainen, Ville sanoi.
Heillä
oli hirmuinen ruokahalu, joten pöytä oli kohta jo tyhjä.
-
Mennään soittamaan muille, Ville sanoi.
-
Muista että kaikki pitää tehdä salaa, Mikael kuiskasi
-
Kyllä muistan, Ville sanoi hiljaa.
Niin
he soittivat muille. Kaikki halusivat tulla, koska he rakastivat seikkailuja.
Illalla kaikki olivat tulleet Mikaelin luokse. He ajattelivat laatia
suunnitelman heti kun olivat nukkuneet. Iltapalalla kaikki olivat hiljaisia ja
Mikaelin äiti ihmetteli sitä koska yleensä he juttelivat koko ajan. Mutta
kaikki miettivät samaa asiaa: miten he pääsisivät linnaan salaa. Varsinkin jos
Mikael pystyisi yöpymään linnassa. Nimittäin se olisi aivan varmasti lehdessä.
Tätä kaikki miettivät. Se oli hankala juttu mutta kai he jotenkin sen keksivät.
Ja siinä samassa Mikael keksi sen. Hän rupesi syömään tosi nopeasti ja muut
tajusivat että Mikael oli keksinyt jotain. Kohta kaikki olivat syöneet. He
juoksivat nopeasti Mikaelin huoneeseen.
-
No mitä sinä keksit? Ville kysyi innostuneena.
-
No minä keksin että me voimme kadottaa haamut ja muut hirviöt, eihän kummituksia
oikeasti ole olemassa, Mikael sanoi ja jatkoi: Vai onko teidän mielestä?
-
No ei ole, kaikki vastasivat yhteen ääneen.
-
Mutta miten se liittyy tähän? Niilo kysyi.
-
No me voimme sillä tavalle yöpyä ihan
helposti linnassa, Mikael sanoi.
-
Unohdit yhden jutun, Samuel sanoi.
-
No minkä? Mikael kysyi.
-
No meidän pitää hoidella lehdistö, Samuel sanoi.
-
No sehän on ihan helppo juttu, Mikael sanoi. Puhutaan vain järkeä ja sanotaan
että me ei haluta että se julkaistaan.
-
Totta tosiaan. Niinhän se on, Niilo sanoi.
-
Nyt kun tarkemmin ajattelee niin kyllä voi toivoa että jotain ei julkaista,
Ville sanoi.
Aivan,
Samuel ja Mika sanoivat yhtä aikaa.
LUKU 2
EPÄONNISTUNUT
TOTEUTUS
Niin
he olivat valmiita. He toteuttaisivat suunnitelman heti seuraavana yönä. Kaikki
oli valmista. He menivät aikaisin nukkumaan koska kaikki halusivat olla
pirteitä seuraavana yönä. Heitä jännitti onnistuisivatko he. Aamulla he
heräsivät erittäin myöhään. He heräsivät kukon kiekumiseen joka oli Mikan,
Niilon ja Samuelin mielestä erikoista. Ensin he joutuivat miettimään missä
olivat, mutta sitten he muistivat että olivat Mikaelin luona maalla. Ville oli
jo tottunut siihen. He menivät syömään aamiaisen.
-
Ihanan näköistä ruokaa, Niilo, Samuel ja Mika henkäisivät.
-
Täällä on aina tällaista ruokaa, Ville sanoi.
He
söivät hyvällä ruoka halulla ja juttelivat paljon kaikesta.
-
Täällä on tosi kivaa ja rauhallista, Niilo sanoi. - Saa nukkua pitkään ja syödä
niin paljon kuin haluaa. Niin ihanaa!
-
Se on totta, muut vastasivat.
Kohta
kaikki olivat syöneet. Kun he olivat syöneet, menivät he tekemään loppusilauksen
suunnitelmaansa.
-
No onko kaikki nyt aivan varmasti hyvin, Niilo kysyi.
-
On, muut vastasivat.
- No sitten ei muuta kun lähdetään, Niilo
sanoi.
-
Öhh… unohdit jotain, Mika sanoi.
-
Mitä muka? Niilo kysyi närkästyneenä.
-
Menemme sinne…, Mika sanoi.
-
Yöllä, Samuel päätti lauseen.
-
Äh. Minä unohdin ihan kokonaan, Niilo sanoi nolona.
-
Sitä mekin, Mikael sanoi.
Niinpä
he lopettivat keskustelun. Päivä tuntui poikien mielestä oikein pitkältä mutta
lopulta tuli ilta.
-
Vihdoinkin ilta, Ville huokaisi.
-
Niin mutta nukutaan niin kauan kuin vain voidaan, Mikael sanoi.
-
Mutta otetaan herätyskello tyynyn alle, Mika sanoi
-
Niin me tehdään, Mikael sanoi.
-
Ei muuta kuin nukkumaan, Niilo sanoi.
Niin
pojat menivät sänkyyn ja olivat varmoja että heräisivät keskellä yötä. Ja niin
he heräsivätkin.
-
No onko nyt yö? Samuel kysyi unisena.
-
No varmaan. Minä kun en tiedä mitä kello on, Mikael sanoi. Mikael meni
katsomaan kelloa ja kello näytti: 20.17.
-
No sepäs nyt on paljon, Mikael mietti mielessään.
Mikael
meni toisten luo ja kertoi että kello oli 20 yli 8 eli tosi paljon joka
tarkoitti että heidän piti kiirehtiä.
-
Äiti on jo nukkumassa, Mikael sanoi. Hän oli jo pirteä.
-
No sitten voimme lähteä, Samuel sanoi.
-
Niin voimme, Niilo sanoi.
Niin
viisi nuorta lähtivät linnalle.
-
Toivotaan ettei kukaan ole siellä, Ville toivoi.
-
Niin, Mika sanoi.
-
No toivotaan parasta, Mika sanoi.
Kohta
he olivat linnalla. He saapuivat porteille ja heillä oli onnea. Kukaan ei ollut
linnassa.
-
Pääsemmekö yöksi linnaan, Mikael kysyi.
-
Pääsette, vartija sanoi eikä edes katsonut heihin.
Se
oli onni sillä muuten he olisivat päässeet sisään. Kun he pääsivät sisään
kuului:
-
Apuaaaa!!
-
Mikä se oli Niilo? Mika kysyi.
LUKU 3
NIILO KATOAA JA
LÖYTYY MELKEIN HETI
Kun
Niilo ei vastannut, Mika katsoi sivulle ja järkyttyi.
-
Missä Niilo on? Mika kysyi vieläkin aivan poissa tolaltaan.
-
En tiedä, Mikael sanoi.
-
Hän ei ole tässä, Samuel sanoi ja huomasi että Samuel oli totinen. Samuel oli
lapsista vanhin vaikka vain 3 kuukautta mutta kuitenkin.
He
etsivät vähän siitä mistä Niilo oli kadonnut mutta siinä ei ollut jälkiä.
Sillä
välin Niilo oli jossain, hän ei tiennyt missä mutta sitten hän tupsahti linnan
lattialle.
-
Missä olit Niilo? Mika kysyi.
-
En tiedä mutta haluaisin tietää, Niilo sanoi.
-
No me olemme linnassa niin että voisimme mennä petiin, Mikael sanoi
-
Totta, Ville vastasi.
-
Nyt nukkumaan, Mikael sanoi.
-
Minä nukun varmasti kuin tukki, Ville sanoi.
Mutta
kuinka kävikään, ei hän nukkunut kuin tukki koska hän heräsi kesken maukkaiden
unien. Ville luuli että Niilo herätti hänet ja sanoi:
-
Niilo miksi herätit minut? Ville kysyi mutta huomasi että Niilo nukkui. Sitten
hän muisti minkä äänen oli kuullut. Se kuulosti tältä:
-
IIIIIIIIIIkk. Ja taas sama ääni
-
IIIIIIIIIIkk. Ville säikähti ja herätti
Niilon.
-
Mitä nyt? Niilo kysyi.
-
Kuuntele niin kuulet, Ville vastasi. Ja se kuului jo kolmannen kerran:
-
IIIIIIIIIIkk.
-
Luulen että joku haluaa pelottaa meidät pois täältä, Niilo sanoi.
-
Herätetään muut, Ville sanoi.
-
Selvä, Niilo sanoi.
Niin
he menivät viereiseen huoneeseen mutta siellä oltiin jo hereillä. Kaikki olivat
kuulleet äänen. Se oli niin voimakas että sitä ei voinut olla kuulematta.
-
Mikä se oli, Mikael kysyi.
-
En tiedä, Niilo sanoi.
Viisikko
lähti kohti ääntä. Kukaan ei oikeastaan pelännyt ääntä. He olivat alakerrassa kun
ääni kuului taas.
-
Se kuuluu juhlasalista, Mika sanoi.
-
Niin kuuluu, Samuel sanoi.
He
kävelivät hiljaa kohti juhlasalia. Ei kuulunut mitään. Mutta sitten kuului sama
ääni taas mutta tällä kertaa kaikki pelästyivät. Se kuului ihan vierestä.
-
Se on siellä juhlasalissa, Ville sanoi.
He
avasivat oven hiljaa mutta varmasti. Ja mitä he näkivätkään. He näkivät…
LUKU 4
KAMALA KOKEMUS JA
ONNELLINEN LOPPU
…pelottavan
näköisen miehen. Mutta hän näytti kuolleelta. Kaikki perääntyivät. Se näytti
kamalalta ja he olivat aivan varmoja että mies oli elävä.
-
Kuka olet? sai Mikael sanottua ja tunsi ensimäistä kertaa elämässään pelkoa.
-
Olen Joona, mies sanoi.
-
Miksi olet täällä? Ville kysyi.
-
Asun täällä ja siksi en tykkää siitä
että muut tulevat tänne, mutta nyt on kiva nähdä muita.
-
Jaaha, muut sanoivat yhdestä suusta.
-
Nyt kannattaa lähteä kuin linna on vielä ehjä, Joona sanoi.
-
Kuinka niin? Mika kysyi
-
Muuten te voitte kuolla, Joona sanoi.
Niin
kaikki lähtivät juoksemaan kohti ovea sillä heidän takanaan lensi ainakin 20
veistä. Kaikki ehtivät onneksi oven taa ennen kuin veitset osuivat oveen. Sen
jälkeen Joona sanoi että kannatti lehteä ulos ja niin kaikki lähtivät. Linna
alkoi sortua juuri silloin kun kaikki olivat turvassa.
-
Minulla on kysymys, Mikael sanoi.
-
No mikä? Joona kysyi.
-
Miten olet saanut kaikki pelkäämään sinua.
-
No se on helppoa. Pitää vain ulvoa, kirkua ja tehdä ansoja.
Kohta
tuli jo aamu ja pojat olivat pirteitä. He olivat nukkuneet raunioissa. Siellä
oli ollut vain yksi huone missä pystyi nukkua. He olivat hyvin jännittyneitä
rahan suhteen. Heitä jännitti saisivatko he rahat. He menivät kysymään
toimittajalta ja toimittaja vastasi että he kyllä saavat rahat. Niin he saivat
rahat ja siinä oli 10 000$. Jokainen heistä sai 2 000$. Mikael meni
kotiin ja antoi 1 500$ äidilleen ja piti itse 500$.
Kuukauden
sisään Mikaelilla oli enää 247$. He olivat myös käyneet lomalla mikä oli
maksanut 700$. Mikaelin kaveritkin olivat käyttäneet, rahojaan nimittäin
kaikilta oli kulunut ainakin 1 000$.
LOPPU!!!!!!!
Kirjoittanut: Sampo
